Laardin laihduttajan päiväkirja

Viikonloppu oli meidän. Olin taas hetken ihana, kaunis, hänelle aarre. Hän on Onni! Yhdessä muodostamme jotakin suurta, kahden arkisen, tavanomaisen ihmisyksilön ylittävää. Nöyrryn ihmeen edessä.







(ai niin: hän huomasi vihdoin, että olen laihtunut. heh...)

Olen Nainen isolla N:llä. Hymyileväinen, melkein onnellinen, hillittömän rakastunut ja rakastettu. Olen vielä hetken lomalla, mutta kohta alkavat vakituiset työt. Minulla on kiva asunto, hyvä perhe, olen terve ja monissa asioissa kohtuullisen lahjakaskin. Rikas en ole, mutta sitä en varsinaisesti kaipaakaan. Mikä siis on täydellisen onnen tiellä?

Olen paisunut surullisina, yksinäisyyden, masennuksen ja epätoivon vuosinani suorastaan lihavaksi. Olen muutenkin erittäin pitkä ja voimakkaan näköinen naiseksi, joten normaalipainonikin on suuri, mutta siihen on kerääntynyt viidessä vuodessa yli 20 kiloa lisää silkkaa laardia. Olen aina nauttinut ruuasta, oppinut lapsena palkitsemaan ja lohduttamaan itseäni sillä joka tilanteessa. Olen lakto-ovo-vegetaristi. Tiedän paljon ruuasta, terveellisistä elintavoista ja kaloreista, pidän kokkaamisesta, mutta silti saatan vuosikausia elellä roskaruualla, juustovoileivillä ja herkuilla pelkkää laiskuuttani. Luonteessani on kyllä lujuuttakin, mutta pitkäkestoista, monta vuotta kestävää terveiden elämäntapojen kautta en ole kyennyt pitämään. Juon myös silloin tällöin hilpeät humalat ja pari olutta muuten vaan. En liiku yhtään, mitä nyt töissä on pakko.

Suvussani on vahvana sydän- ja verisuonisairauksia, sekä korkeaa kolesterolia kohtuullisillakin elintavoilla. Kolmekymppisenä minun on korkea aika tarttua itseäni niskasta kiinni ennen kuin sairastun. Aloitin laihduttelun aluksi salaa, koska pelkäsin, että jos retkahdan heti tuttavani pitävät minua  naurettavana. Hieman myöhemmin olen paljastanut kaikille projektini laadun ja strategisen painoni. Alkutilanne 16.6.08 oli se, että painoin 96 kiloa. Painoindeksini oli pikkuhiljaa hinautunut merkittävän lihavuuden rajalle lievästä ylipainosta. Edellisen kerran olin punninnut itseni joskus 85 kilon kohdalla, mikä sekin tuntui järkyttävältä. Tähän todella suureen painoon osasin ilme kyllä suhtautua vakaasti, enkä rynnännyt paastoamaan. Söin jopa ensimmäisellä viikolla yhden pizzan, koska olin vierailulla paikassa, jossa sellaista tarjottiin. Mutta matka jatkui.

Olen kirjoittanut 13.7. alkaen mieleeni tulleita asioita ja hieman päiväkirjaakin itselleni muistiin. Muiden kirjoituksia netistä selaillessani tuli kuitenkin sellainen ajatus, että ehkä minäkin voisin olla inspiroiva esimerkki jollekulle, joka kaipaa vertaistukea pyrkiessään normaalipainoon. Tietysti blogini tulee käsittelemään vain omaa pientä näkökulmaani, mutta tuskin tästä julkistamispäätöksestä haittaakaan on. Laitan siis nyt esiin kirjoituksia, joita on kertynyt varastoon ja päivittelen kuulumisia ja ajatuksia sitä mukaan kun niitä tulee mieleen. Jos häviän kokonaan kuvioista voit arvata, että olen epäonnistunut pahasti, mutta vähäisempi aktiivisuus tarkoittaa luultavasti vain sitä, että töissä on stressiä ja miehen kanssa liian kivaa, että malttaisi nettiin.

TOIVOISIN, ETTÄ JOS INNOSTUT LUKEMAAN AJATUKSIANI ANTAISIT PALAUTETTA TAI ILMAISISIT MUUTEN VAIN OLEMASSAOLOSI, KIITOS!